Asenteista

05.04.2011 9:49

Hyvinvointivaltio käsitetään ennen kaikkea kansallisena projektina, pohjoismaisessa kontekstissa
myös eräänlaisena politiikan menestyskertomuksena ja ylpeydenaiheena. Kansainvälistymiskehitys,
globalisaatio ja siihen liittyvät ilmiöt kuten muuttoliike nähdään herkästi haasteena
kansallisvaltioajatteluun perustuvalle sosiaalipolitiikalle ja pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle.
Suomalaisella hyvinvointivaltiolla on niin äänestäjien kuin poliitikkojen laaja kannatus ja tuki, mutta
on virheellistä olettaa että tulevan hallituksen kokonpanolla ei ole hyvinvointivaltio kannalta mitään
merkitystä. Puolueiden välillä on eroja siinä, minkälaista hyvinvointivaltiota ne kannattavat.

Euroopan demografinen kehitys, nopea ikääntyminen, alhainen syntyvyys ja kasvava työvoiman tarve
ei järjellä ajateltuna luo erityisen hyviä edellytyksiä kielteiselle suhtautumiselle maahanmuuttoon
tai maahanmuuttajiin. Hyvinvointivaltiokehityksen näkökulmasta keskeistä on se, minkälaisesta
solidaarisuuskäsityksestä kielteiset asenteet kertovat, ja miten ne politisoituessaan vaikuttavat
harjoitettavaan sosiaalipolitiikkaan. Universalismin idea sosiaalisten oikeuksien laajentamisesta sopii
huonosti yhteen maahanmuuton rajoittamispyrkimysten, sosiaaliturvan ehtojen tiukentamisen tai
sosiaalietuuksien leikkaamisen kanssa.

Minulle ihmisten välinen tasa-arvo ja tasa-arvoinen kohtelu kaikissa olosuhteissa on pikemminkin
vasemmistolainen kuin oikeistolainen arvo, kun taas oikeistolaiseen aatteeseen liittyy ajatus siitä että
tietty määrä epätasa-arvoa on sekä hyväksyttävää että väistämätöntä. Yhteiskunnan eriarvoisuus
voidaan ymmärtää taloudelliseksi, tuloeroihin perustuvaksi epätasa-arvoksi tai se voidaan ymmärtää
sosiokulttuurisena ilmiönä jossa ihmiset ovat lähtökohtaisesti eriarvoisessa asemassa esimerkiksi
kulttuurisen tai etnisen taustansa perusteella. Oikeistopopulistisen politiikan ideologiaan sisältyy myös
näkemys valtaväestön ensisijaisuudesta hyvinvointivaltion resursseja jaettaessa. Ei ole kysymystäkään
siitä, voidaanko perussuomalaisia kutsua oikeistopopulistiseksi puolueeksi.

Kansalaisten sosiaaliset asenteet ja suhtautuminen hyvinvointivaltiopolitiikkaan rajaavat ja muokkaavat
sitä tilaa missä poliittinen päätöksenteko ja sen myötä hyvinvointivaltion kehitys tapahtuu. Asenteiden
vaikutus ei ole ainakaan vähentynyt ns. gallupdemokratian aikana. Parhaimmillaan asennetutkimukset
ja niistä uutisointi johtavat demokratian kannalta myönteiseen tilanteeseen jossa kansalaismielipide
tulee kuulluksi ja ehkä jopa huomioiduksi myös vaalien välillä. Pahimmillaan se voi kuitenkin johtaa
politiikan lyhytnäköisyyteen ja siihen että politiikkaa ohjaava gallupit, ei todellinen kansalaismielipide.
Maahanmuuttajiin tai maahanmuuttopolitiikkaan kohdistuvien kielteisten asenteiden kohdalla keskeistä
on se, minkälainen hyvinvointivaltionäkemys niiden taustalta löytyy. Integraatiopolitiikan arvostelu
muistuttaa yllättävän paljon kokoomuksen aikanaan esittämää tempputyöllistämis- retoriikkaa.
Ajatellaan, että integraatio on epäonnistunutta, siihen ei tule kohdistaa hyvinvointivaltion panoksia.
Monikulttuurisuuden tavoittelu on hömppää, ja itseensä vakavasti suhtautuvan poliitikon on syytä
poistaa koko käsite sanavarastostaan. Väite siitä että lisääntyvä maahanmuutto tulee vaarantamaan
pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin, ei poikkea perinteisestä hyvinvointivaltion kritiikistä joka olettaa ettei hyvinvointivaltio yksinkertaisesti selviä ”alati laajenevista” tehtävistään. Sekä maahanmuuttoon
että hyvinvointivaltioon kriittisesti suhtautuvat ovat myös pelänneet jonkinlaista moraalikatoa, jossa
yksilön kyky tai halu ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnistaan kärsii kattavan ja laajan sosiaalipolitiikan
seurauksena.

Perussuomalaiset ehdokkaat eivät ole ainoita, joiden maahanmuuttopoliittisia linjauksia pidän
järjettöminä. Vaalikonevastauksia vilkuillessa tuli vastaan mm. seuraava näkemys: ” Suomen ei ole
tarpeen erottautua muita maita paremmilla etuuksilla. Maahanmuuttopolitiikkaa kiristettiinkin
kuluneella vaalikaudella.”

Minä tulen äänestämään sellaista ehdokasta, joka voi olla ylpeä siitä että Suomi erottuu muita
maita paremmilla etuuksilla, ja joka ymmärtää että maahanmuuttajat eivät uhkaa pohjoismaista
hyvinvointivaltiota, mutta maahanmuuttajien toimeentulon perusosa alentaminen uhkaa. Ja joka ei
olisi ylpeä siitä että oma puolue on ollut kiristämässä maahanmuuttopolitiikkaa. Minun ehdokkaani
antaa integraatiolle mahdollisuuden ja uskaltaa tavoitella monikulttuurista yhteiskuntaa. Siksi tulen
äänestämään Piiaa eduskuntavaaleissa 2001.

Laura Lindeberg